maanantai 7. lokakuuta 2013

Extremely Lost in Kajaani

Kisa-asetelma(ko?) - Ari polkee, Janne ohjaa, minä peesaan...


Tällä kertaa PowerAdventureTeamin = Team Picodeon Cold Abs, kokoonpanoksi muodostui aikatavalla mielenkiintoinen porukka, Jotoksen pohjalle rakennettu. Harza jäi palauttelemaan Nastolan Ironmanin jälkeen ja tilalle saatiin Tuomaalan Janne. Jannea houkuttelin joukkueeseen jo Geoparkkiin, mutta vielä silloin Janne oli estynyt.  

Pikainen uuden jäsenen esittely (kuvassa keskellä); Janne Tuomaala, suunnistaja, maanmittaus-insinööri jumalan armosta. Merkannut, mitannut ja jopa melkein omin pikku-kätösin valmistanut lähestulkoon jokaisen liikenneympyrän, risteyksen ja tien mitä Kajaanista löytyi.. Tai ainakin sitä tarinaa riitti Lost In Kajaanin reippaan 200 kilometrin aikana. Jannen motto reissulla: "jätkät, tuolla on ihan kohta paikka minkä mä oon tehnyt..!". Ja jos Janne itse ei ollut jossain ollut niin ainakin työkaveri tai joku muu tuttu oli sen takana... Tämähän kuulostaa mukavalta, ainakin jonkin aikaa. Jannesta lisää omassa profiilissaan..

Joukkueen runko oli siis sama kuin Jotoksella, Saastamoisen Ari ja minä, Jarkko Piirto. Minulla "jo" huikeat 3 vuotta kokemusta seikkailukisoista, MuddyX:istä ja muista pitkähköistä suunnistuspainoitteisissa kisailuissa täällä pohjoisessa. Tällä kertaa olin joukkueen nestori, manageri ja "itse oikeutettu" kapteeni. Toisena kantavana voimana oli maastopyörän päälle (myöhään) syntynyt Ari, joka vaatimattomasti vain hallitsee maaston kun maaston ja vielä suhteellisen kovalla vauhdilla; Arin taustoilta löytyy suunnistusta, ja se yhdistettynä intohimoiseen pyöräilyyn on vaarallinen yhdistelmä. Perässä siis tullaan!

Kuten otsikkokin viittaa niin suunnitelmaksi yhteistreeneissä sovittiin suurin piirtein näin (tai ei ehkä edes sovittu vaan roolit oli suht selvät muutenkin); Ari vetää pyöräpätkät keulassa ja myös suunnistaa ne. Janne hoitaa juoksupätkien suunnistukset ja vauhdin ylläpitämisen; vauhdin ylläpito nimittäin havaittiin olevan tiimin sijoituksen kannalta erittäin tärkeä parannuskohde Jotoksen jälkeen. Ja minä, no, minä kannan vaikka emittiä ja hoidan muiden mielestä ikävät Questit, siis ainakin uintirastit. "Poikien", Ari ja Janne, vauhti on sen verran kovaa juostessa, joten pikkanen "pelko" oli persiissä, että mitenköhän meikäläinen pysyy beesissä. Toki joukkueessa kaivataan aina huulenheittäjää, tsempparia ja "multitalenttia" joka ei missään ole paras, muttei nyt niin huonokaan. Jannea mietitytti pyöräily osuudet ja varsinkin sen jälkeen kun kisamestarin ennakkotunnelmat paljastui: pyörällä mennään 95+85km, noin 200km:n kokonaismatkasta! 

Hiljaiseksi tavoitteeksi asetettiin hyvin varovaisesti pääsy viiden parhaan joukkoon, tai ainakin rinta-rinnan maaliin Passion Adventuren kanssa, naisten sarjan ennakkosuosikki. Toki onnistuessa tiedettiin, että voidaan olla jopa kolmen sakissa, kun edellen menisi FreeAdventure Seppoineen ja Hannuineen sekä Sievin Pitkä-Liuku TV-tähti Putkureineen. Toki vahvoilla on myös 1Life:n porukat sekä Väsyneet Isät.

PowerAdventureTeam = Team Picodeon ColdAbs; sain toimitusjohtajalta positiivisen viestin ja hieman avustusta kisaa varten. Hommattiin Varuste.net:stä Under Armorin kompressio paidat, jotka muuten toimi aivan uskomattoman hyvin niin kylmässä kuin hieman lämpimässäkin kelissä (päivällä +15 ja aamulla +6), ja kaikkein parasta oli, että märkänäkin toimi juuri niin kuin pitikin. Koko tiimi suosittelee!

Perjantai 13.9. 


Kisa-aamu valkesi klo 5 ja matkaan pääsin Passion Adventuren Marjon (siis vaimoni) kanssa heti kuuden jälkeen Oulusta,  kunhan pyörrettiin muutamaan otteeseen poimimaan kamoja vielä lisää mukaan.. Perille päästiin noin puoli yhdeksän maissa ja muitakin seikkailijoita alkoi paikalle kertyä (kisailijoita yhteensä lähes 200, joten kisa organisaatiolla oli myös tiedossa hikinen urakka!). Jannen ja Arin saavuttua paikalle, otettiin kartat ja painettiin suorinta tietä Shellille munkki-kahville sekä reitin suunnitteluun. 




Reittisuunnittelu tehtiin porukalla erittäin tarkasti, mutta täytyy sanoa että Jannen paikallistuntemuksesta oli erittäin suuri apu. Laskettiin että reittivalinnoille saattaa jäädä pieni merkitys, mutta lähdettiin kuitenkin optimoimaan ja päädyttiin sitten useimmiten lyhimpiin reittivalintoihin...


Prologi 1; suunnistus juosten

klo 12:00 kisa starttasi ja Janne nappasi kartan jalkansa alta; 20m juoksupyrähdys ja stop. Siis missä me ollaan. Ota rauhassa. Siis missä me ollaan. Ihan rauhassa vain. Siis hä, ei me olla täällä ollenkaan, pitkät 2 minuuttia kului... Onneksi kaikilla joukkueilla samanlaiset fiilikset, ennen kuin hoksattiin mihin piti lähteä. Järjestäjä oli tahallaan laittanut lähtöpaikan kartan ulkopuolelle ja rastille mentiin joko paikallistuntemuksella tai suunnanottamisella. 
1. Prologi kesti reilut 20minuuttia, matkaa noin 4km, ja välillä mentiin jopa 4min/km vauhtia. Ainakin saatiin paikat lämpimiksi. Vaihtoon tulimme yhdeksäntenä ja kärki ihan näköetäisyydellä.


Prologi2; MTB-suunnistus

Vaihdettiin pyöräkengät jalkoihin ja jätettiin stadikalle hyvästit, tänne ei palattaisi kuin reilun 24h tunnin päästä mielenkiintoista seikkailukokemusta rikkaanpana. Ari hoitaa MTB-rastien löytämiset hyvin ja ylläpiti reipasta vauhtia. Sekä reittivalinnat että rastit osui kohdilleen ja prologien jälkeen olimme jo kolmantena, noin 5 minuuttia FreeAdventurea perässä.

Matka jatkui kohti ensimmäistä Questia, joka paljastui olevan aarteen etsintää biitsi-kentän hiekasta.. Minulla meni varmaan 5 minuuttia ennen kuin palluraisen löysin, Arilla meni 3 minuuttia ja Jannella enää minuutti. Tässä hiekka ähellyksessä edelle kiiruhti useampikin joukkue (ainakin 5). Kajaaninjoen pohjoispuolelta poljimme tasaisesti, mutta suhteellisen vauhdikkaasti rastien 2 ja 3 kautta Mustikkamäen nelos-rastille. Tähän mennessä olimme saavuttaneet muutaman joukkueen ja edessä näkyi pari seuraavaa. Ajoimme Sievin Pi-Lin kiinni juuri ennen 5. rastia ja seuraavaa Questiä, joka oli kahvakuulan heittoa noin 1,5m levää rataa pitkin. Selvitimme questin nopeasti ja saimme repäistyä Putkurin jengiin 2 minuutin kaulan. Tässä vaiheessa oltiin siis kisassa toisena ja noin 2,5min FreeAdv:a perässä.

FreeAdventuren ja meidän eri reitin valinnat 6-7 ja 7-8 rastiväleillä
Ensimmäinen selkeä ero reitin valinnoissa syntyi 6-7 rasti välillä. Me menimme lyhintä reittiä, matka noin 2,5km vähemmän, kun muut kärkijoukkueet kiersi ylimääräisiä kilometrejä. Toki suuria eroja ei tällä valinnalla tullut, voitimme ajassa ehkä 40-50 sekuntia. Seuraava väli 7-8, oli myös reittivalintoja täynnä ja menimme jälleen kerran lyhintä reittiä; matkaa säästyi noin kilometrin verran, mutta ajassa ei taaskaan voitettu juuri mitään. Myös kolmannelle Questille Free Adventurella oli eri reitti kuin monilla muilla ja taisivat sillä valinnalla ottaa muutaman minuutin kaulaa lisää. 

Q3 oli uimapatja rasti, suhteellisen hyisessä, pienessä ja kiemurtelevassa joessa keskellä Havukkaharjun tervahautoja. Minä ihan fiiliksissä, Janne ja Ari ihan jossain muissa kuin positiivisissa fiiliksissä. Taitaa siis olla iän tuomaa "viisautta" kun kerran kylmyys tuo pikku kiksejä matkantekoon. Taidettiin questilta lähdettäessä nähdä myös hieman paljasta seikkailijan "pintaa" (lue lisää passionAdventuren blogista).. Lieneekö se sitten syy, mutta tällä questilla vietimme aikaa peräti 8 minuuttia kauemman kuin FreeAdventure. Sievin Pi-Lillä meni jotain rikki matkan varrella ja eromme heihin kasvoi hieman vaikka hinailimmekin questilla liian kauan. Quest4 oli kahden 15l hiekkaämpärin kanniskelua ja se sujui meiltä ripeästi vaikkemme olekaan mitään lihaskimppuja.


Rastille 13 ja samalla Q5:lle poljettaessa meidän vauhti hieman hyytyy ja Sievin Pi-Li ajaa meidät kiinni Saukkovaaran päällä. Nousua sellaiset 100m. Sieltä laskemme alas ja teemme pikaisen visiitin "Kiinassa" ja palaamme ylös. Sievin pojilla epäonni jatkuu ja ilmeisesti jotain menee taas rikki. Toisen epäonni on meidän onni ja saamme noin 7 minuutin kaulan heihin. Päätämme jatkaa UKK-reittiä alas Saukkovaaralta ja ottaa suunnan metsän halki tien päähän. Matkaa piti olla metsän halki vain 200m. Katson sykemittarin näytöltä että kuljettua matkaa on jo 400m, alkaa tuskan hiki tulla pintaan. Mielessä käy vaikka mitä, mutta luotan Janneen kuin vuoreen. Tie tulee vastaan noin 800m:n matkan teon jälkeen. Positiivisesti ajatellen pyörän kantaminen tässä vaiheessa, kun on poljettu reilut 80km:a, tuntui yllättävän hyvältä, vaikka saavutettu etumatka Sievin Pi-Li:in kutistuukin alle 2minuuttiin.

Loppusuora edessä; nousua reilut 100m Ristijärven Ski-clubille. Siellä viimeinen quest tehtävä: auton renkaan, levypainon ja vesitonkan kantamista sekä sen jälkeen vähän teekkarihiihtoa kolmistaan. 60km/h vauhdilla alas mäen päältä kohti Ristijärven pirttiä. Etappi 1 is over. Teltta pystyyn ja makkaraa syömään.





Tilastoja perjantailta:
  • Kuljettu matka 
    • GPS-seuranta 96,5km
    • oma sykemittari 98,8km
  • Poltetut kalorit 5801kcal
  • Keskisyke 152
  • Toisena, Free adventurea perässä 32,5min
  • Meidän perässä Sievin Pi-Li 3,5min



Lauantai 14.9.

Herätys piti olla 04:30, mutta tyypilliseen tapaan pojat torkuttivat kelloa ja ryminä alkoi vasta 04:45... Tämä 15min olisi tarvittu tietenkin rauhalliseen lähtövalmisteluihin. Jokatapauksessa teltta ja kamat pistettiin vauhdilla kasaan, syötiin ruhtinaallinen aamupala ja välpättiin kisakamat lähtökuntoon. Noin 1 minuutti ennen lähtöä nollaan emitin ja alan etsimään Arin kanssa että missä ihmeessä Janne on. Lähtötööttäys kuuluu ja Jannea ei näy... no kaippa se jossain on.. Onneksi heti parin sadan metrin polkemisen jälkeen tiimi kasassa, mutta kärki näyttää ottavan pientä keulaa. Ei anneta sen haitata vaan jälleen tavoitteena tehdä oma suoritus, pitää omaa vauhtia yllä ja katsoa mihin se riittää.
Ensimmäinen rasti pitää sisällään Coastleering osuuden joka tietenkin kastelee meidät ainakin reisiin saakka. Rastit löytyvät erittäin hyvin Jannen suunnistuksella ja kärki saadaan pusikoissa kiinni. Vaihtopaikalla Janne ottaa takin pois päältään ja kärki pääsee karkaamaan parin minuutin päähän. Sieltä polkaisemme kakkosrastin kautta kolmoselle ja seuraavalle questille, noin 5km:n harju-suunnistukseen Majoanharjulle. Koko neljän kärki on vielä tässä vaiheessa 4 minuutin sisällä. Reput jätetään vaihtopaikalle ja suunnistuskengät vaihdetaan jalkaan ja lähdetään matkaan. Rastit löytyy erittäin hyvin ja Janne jaksaa pitää vauhtia hyvin yllä. Ennen kuin päästään jatkamaan matkaa, täytyy arvioida makaroonipussillisen paino; väärinhän se menee ja pikkuisen sakkolenkin jälkeen matka jatkuu. FreeAdventure ottaa tällä rastilla 6 minuutin keulan FCCB:hen ja Sievin Pi-Li:in sekä me ollaan jo 9min Free Adventurea perässä.

Jatketaan matkaa kohti 4. rastia ja seuraavaa questia. Reittivalinnoissa ei eroa tällä kertaa. Questilla pääsee Janne ampumaan ankkoja (meidän porukan tuorein metsästyskortin haltija ja ottaa tietenkin sakkokierroksen), Ari pääsee hyppäämään trapetsille ja minä kiipeän keltaisia muovipylpyröitä 5metrin korkeuteen. Sakkokierroksen vuoksi FreeAdventureen ero kasvaa 10 minuuttiin ja FCCB/Sievin Pi-Likin tekee pesäeroa meihin jo neljän minuutin edestä. Edessä on seuravaksi ns kylmiä rasteja ja pelkkää polkemista, reittivalinnoissa ei eroja. Ero kärkeen säilyy samansuuruisena kun saavutaan rastille 8 jossa edessä on melontaa.

Minä valitsen inkkarikanootin, melat sekä hyppään perämieheksi ja Ari istuu keulaan lukemaan karttaa. Tämä pätkä on hauska, koska näkee edellä menevät joukkueet ja ehtii Free Adventuren Hannunkin kanssa heittämään tsemppi huutoa. Huudan Hannulle että älkää menkö niin lujaa ja ollaan jääty jo FCCB:lle ja Sievin Pi-Li:lle useita minuutteja. Hannu huutaa takas että mitä sitten, ottakaa ne kiinni! Tällä tsempillä taas jaksetaan painaa. Puolessa välissä Janne vaihdetaan Arin tilalle melomaan ja matka jatkuu. Eroja meloessa ei juurikaan synny ja tiukka takaa-ajo jatkuu.

9 rasti on jälleen kylmä rasti ja sen jälkeen 10 rastille mennessä tapahtuu ehkä meidän kannalta oleellisin reitin valinta. Meillä ja FreeAdv:lla reitti kulkee pohjoisen puolelta isoja teitä pitkin, kun taas FCCB ja Sievin Pi-Li lähtee koukkaamaan Kuluntajärven eteläpuolelta polkua pitkin. Tässä reitinvalinnassa matkan pituudella ei ole juurikaan eroa. 

FCCB tekee pikkuisen pummin ja sen ansiosta pääsemme heidän eteen juuri ennen 10. rastin questia. Myös Sievin Pi-Li on jo 2 minuutin päässä, mutta Free Adventure porskuttaa yli 12minuutin erolla meihin. Päätämme lähteä juoksemaan lyhyen suunnistuspätkän pyöräilykengillä; Janne häviää kenkä-äänestyksen 2-1. Tällä päätökselle laskimme säästävän noin 2minuuttia ja juuri niin kävikin. Itse suunnistuspätkällä erot ei juurikaan muuttuneet, mutta vaihtopaikalle päästyämme, pääsemme heti Sievin Pi-Lin kantaan ja samantien ohi. Tässä vaiheessa kisaa omaan suoritukseen uskominen kantaa kauraa ja tsemppi porukassa kasvaa. Vielä kun raviradalle mennessä ero Sievin Pi-Li:in hieman kasvaa niin rastin 11 questin tehtävä raviradan ympärijuoksu viestinä sopii meille kuin nakutettu. Minä ampaisen sen suuremmitta kyselemittä lenkille pyöräilykengillä ja suhteellisen hyvin jalka nousee vielä tässä vaiheessa. Ari ehtii vaihtamaan piikkarit jalkaan ja hoitaa toisen kierroksen kunnialla kun Janne saa hoitaa finaalikierroksen pyöräkengillään. Erittäin nopeaa toimintaa meillä rastilla ja ero Sievin Pi-Liin kasvoi 3 minuuttiin. Kakkospaikkaa ei luovuteta pois enää tämän kisapäivän aikana.

Rastiväli 11-12, oli meillä ehkä eniten harkintaa vaatinein pätkä kun reittiä suunniteltiin. Ja niin se oli ilmeisesti muillekin: 4 joukkuetta, 4 aivan erilaista reitin valintaa. Niin ja turha kai sanoa kenen reitti oli nopein ja paras. Kiitos Jannen paikallistuntemuksen vedettiin rastiväli ilman riskejä ja lyhintä mahdollista reittiä. FreeAdventure teki "voimaharhautuksen" pohjoisen kautta isoja teitä kulkien, Sievin Pi-Li yritti keskeltä puskea läpi ja FCCB etelän kautta Kajaaninjokea sivuten. Me menimme keskeltä parhaita teitä ja hiihtolatupohjaa hyväksikäyttäen. Free Adventurea saimme noin 3 minuuttia kiinni; tuskin vauhdissa voitimme, mutta noin 3 km lyhempi matka meillä oli. Kuvassa hieman tarkempaa aika/matka-analyysia.

Loppusuoralla luulimme jo olevamme, mutta jotain "etiäisiä" oli ennen kuin rastille 14 päästiin. Hajonnat A-F, tiesi jotain; onko se hyvää vai oikein hyvää; ainakin maaliin oli vielä jokunen tovi matkaa. Juosten läksimmä matkaan ja näimme FreeAdventuren Hannun kiertävän sakkokierrosta A-questilla. Tämä ei lupaa hyvää. Minä hoidin kännypelailun kotiin Arin rällätessä "mopolla". Janne jonotti suunnistussimulaattoriin noin 5 minuuttia vielä sen jälkeen ku minä ja Ari oltiin omat tehtävät jo suoritettu. Janne suunnisti simulaattorissaa kuin olohuoneestaan jääkaapille olutta hakiessa ja ilman sakkoja selvittiin. Pikainen pyrähdys perhoslenkin keskiöön ja seuraavaa jonotusta kohti. Köysilaskeutuminen entisille "raja/maahanlaskujoukoille" ei tuottanut ongelmia, mitä nyt piti muutama minuutti ylimäräistä odottaa omaa vuoroaan; niin ja omalla tyylillä ei saanut laskeutua ;) Siitä sitten rinteen päälle järjestelemään renkaita ja sen tehtävän sakko ei juuri sillä hetkellä olisi ollut kovinkaan mukavaa: mäkilähtö juosten noin 100m alempana... Onneksi kuitenkin porukassa pelasi aivot vielä jotenkin ja ilman sakkoja selvittiin. Sieltä kohti D-rastia ja paljon minun odottamaa armeijan esterataa. Ai että, vanhoja muistellessa sai nautiskella radan läpikäymistä, olispa sen saanut vetää täysillä. No ehkä ens vuonna saa vetää sen ajan kanssa (vink vink ratamestari) ja sakkoa tulee jos ei pääse alle 3,5minuutin. Loppuhuipentumaksi pääsin vielä kastelemaan pyörän satulan pehmittämän takamukseni Hoikanlammessa, Jannen ja Arin ottaessa vielä loppuverryttelyt lammen ympäri. Niin teki hyvää käydä lammessa uimassa, vesi ei edes ollut kylmää. Ja pojat vapaaehtoisesti halusivat juosta, kummallista.

En koskaan eläessäni ole juossut aitoja ja meidän joukkueen iloksi pääsimme sen tekemään viimeisenä Lost in Kajaani tehtävänä; noin 300m aitajuoksu vesiesteineen ennen maaliviivan ylitystä.

Loppuyhteenveto

Olipa upea kisa, upea tiimi, upeat kisakumppanit ja upea syyskeli. Tästä kisasta ei paljon(?) voi enää parantaa, mutta jos pystyisi tämän tason säilyttämään niin se olisi hieno tavoite tuleville seikkailuille. Näin kipparina joukkueen suoritus oli erittäin tasapainoinen; ilman Arin vahvaa polkemista, tuulenhalkojana olemista, ei oltais tuota vauhtia pystytty polkemaan. Ilman Jannen suunnistustaitoa ja juoksuvauhdin ylläpitoa olisi saattanut matka olla hieman pidempi. Niin ja ilman minua joukkuetta ei edes olisi. Hah! Over and out. Minä kiitän.

Niin ja toinen sija kovassa porukassa lämmittää myös mieltä. Niin ja se palkinto. Tulokset,

MuddyX:ää Oulussa, HG Rogaininia Syötteellä ja miniRogainingia Jämillä; niistä se on kunnon syksy tehty. 







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti