perjantai 16. elokuuta 2013

Aavasaksan Jotos 2013

Jotokselle…

Harza, Jarkko ja Rookie Ari
HyväFiilis II sija 2011, Kunto/kilpasarja kolmas sija 2012, Kunto/kilpasarja toinen sija 2013.. Eli ens vuonna on pakko lähteä haastamaan ja tavoittelemaan kärkipaikkaa jos vain paikat kestää. Tällä kertaa aloitan blogin lopusta ja eritoten analyysistä missä mentiin ”metsään” reissun aikana. Joukkueessa oli kantavana voimana edelleen Minä, Jarkko Piirto, ja Harri ”Harza” Määttä ja uutena tulokkaana ”Rookie” Ari Saastamoinen.

Aria hamuttiin joukkueeseen jo Geoparkin 24h pitkään kisaan, mutta henk koht menot estivät silloisen osallistumisen ja muutenkin "pätkä" Geopark oli minulle ja Harrille parempi vaihtoehto loppujen lopuksi. Jokatapauksessa Ari on hyvä jäsen PowerAdventurenTeamin rosteriin.
 
Jotos 2013 tulokset; miehet ja sekasarja
Kuten lupasin, analyysia kehiin. Jäimme tuloksissa siis miesten sarjassa toiseksi ja aluksi hieman statistiikkaa:

Juoksuosuudet
Jäimme juoksupätkillä kahdelle kärkijoukkueelle aika reilusti; 1. päivän aikana FreeAdventurelle 31minuuttia ja HMJ adventurelle (sekajoukkue) 30minuuttia. Toisen päivän aikana HMJ:lle 15minuuttia ja FreeAdv:lle 29minuuttia, ilman coasteeringin mukaan ottamista. Freeadventure karkasi meiltä juoksupätkillä ulottumattomiin ja HMJ ajoi meidät aina kiinni juoksupätkien aikana.

Maastopyöräily
Ekan päivän päättävällä pyöräilypätkällä häviittin FreeAdventurelle vajaat 20 sekuntia kun taas HMJ adventurea otettiin kiinni kolmisen minuuttia. Toisen päivän pyöräilyssä hävittiin FreeAdv:lle 10minuuttia ja reilut 18minuuttia nopeammin poljettiin kuin HMJ.

Melonta 
Melonta meni parhaiten: FreeAdventurea oltiin noin 16min ja HMJ Adventurea vajaa 36minuuttia nopeampia.
Koskien kuohuissa

Mutta sitten itse kisastooriin…

Saimme siis joukkueeseemme Saastamoisen Arin jonka tiedettiin olevan ”suhteellisen” kovakuntoinen kaveri polkemaan maastopyörällä (kävi Tahkolla polkemassa 120km vajaaseen 7 tuntiin Suomen huippujen kanssa ja sijoitus oli 20., hatun noston paikka ;). Työn jako oli selkeä: kapteeni (Jarkko) käskee/tsemppaa ja Ari&Harri toteuttaa… Täytyy sanoa, että yhdellä yhteistreenillä melonnan tiimoilta, oli yhteistyön sujuminen aika hataralla pohjalla, mutta luottavaisesti lähdettiin kisaamaan. Jarkko hoiti kapteenin/matkanjohtajan velvollisuudet ja saimme saman huoneen kuin edellisvuonna Aurinkovaarojen tiloista. Yölle hankittiin pizzat ja aamuksi sovittiin että Harza keittää puurot. Tässä vaiheessa Ari vielä tutusteli seikkailijoiden maailmaan. Reissua ennen käytiin ”muutama” facebook-keskustelu jossa mm varusteista spekuloitiin, mut suhteellisen kevyellä tietomäärällä Ari sai seikkailijan tulikasteen.

Koko jengi kasassa majoituksessa noin klo 1530 maissa ja siihen mennessä oltiin Harzan kanssa jo käyty reittiä hieman läpi. Yhdessä sitten aloitimme lopullisen reittisuunnittelun. Muutamia reittivalintoja oli tiedossa, mutta gps-seurannasta näkee ettei suurempia eroavaisuuksia reittivalinnoissa kuitenkaan kisan aikana nähty, paitsi ensimmäisellä juoksupätkällä tietenkin. Karttojen muovituksen jälkeen, pakolliset kamat reppuun ja linja-autoon. Jarkko tais olla viimeinen bussin nousija, eli tyypillinen loppusäätö piti tehdä.

Prologin "pikajuoksu"
Ennen lähtöpamausta järjestäjät vinkkasivat että ensimmäiselle rastille mennessä on 2 vaihtoehtoa, ja toisessa saattaa kastua. Jarkko otti kapteenin roolia ja ”käski” että jos pitää uida Harza hoitaa ja jos pitää juosta Ari hoitaa.. Lähtöpamauksen jälkeen saimme prologin kartan ja hitaasti mutta varmasti päätimme lähteä uimaan (siis Harza lähtee;). Me Arin kanssa jäimme kannustamaan. 


Saapuminen melonnan lähtöpaikalle
Prologista saimme kartan 2. rastipisteelle ja sinne lähdimme jonkin verran FreeAdventurea ja HMJ Adventurea perässä. Pienen hapuilun jälkeen pääsimme rastille 2 ja kanootit alle; FreeAdventure oli nykäissyt sellaiset 7min kaulan ja HMJ adventure oli vielä näköetäisyydellä. Harri perämieheksi, Jarkko Keulaan ja Ari keskelle. Eikun menoks.


1,2,3,4,5,6,7,8,9,10 VAIHTUU, 1,2,3,4,…jne sitä rataa lähettiin melontaa tahdittamaan.. Sovittiin heti aluksi että minä hoidan laskemisen joten vain Minä määräsin milloin vaihdetaan melonnassa puolta. Melonta tuntui suhteellisen luontevalta ja pian HMJ:n porukka tuli selkä edellä vastaan. Koskista emme olleet koskaan meloneet joten aina kosken lähestyessä minun ääni alkoi korottua ja tahti muuttua ”epämääräiseksi komentuleksi”. Tosin sillä eväillä laskimme kaikki kosket ja näin ensikertalaisena voi sanoa ettei paljon paremmin olisi koko melontapätkän kosket voineet mennä; muutamaa pohjakosketusta lukuun ottamatta. Ajoimme FreeAdventuren kiinni ennen 3. rastia ja pääsimme sitten beesiin juoksupätkälle. Kovina suunnistajina ottivat paluumatkalla meihin sellaisen minuutin kaulan, mutta "kaneettiin" päästessä oltiin taas beesissä. 5 rastin jälkeen oli heti pitkä koski ja Freeadventuren porukka joutui hieman sivuluiruun kosken alussa ja pääsimme siinä kuittaamaan heidän ohi. Siitä sitten meloimme 1h45minuuttia ennen kuin melontaosuus loppui.




1. Quest oli lintujen arvaamista: Lokki, naurulokki, kivilokki, kokki,…
Haloo! Ei mulla ollut hajuakaan mikä lintu on missäkin kuvassa, Harza ja Ari oli sentäs hajuilla. Yritettiin jonkin aikaa, kun 20min odotusaika ei houkutellut.. Oli meidän tiimiltä jäänyt biologian tunnit käymättä ja 16min arvailujen jälkeen keskityimme laittamaan pyörät valmiiksi ja valmistauduimme juoksupätkälle. FreeAdventure ”lottosi” linnut oikein ja pääsi 3min etumatkalle ekalle ”hämärä” suunnistupätkälle. Free Adventure lähti kiertämään oikean kautta ja me päätimme että mennään kelkkauraa pitkin suorinta reittä 8 rastille.

PRKLE! Oksia, mutavelliä, ojia, märkää, puita eikä urasta tietoakaan.. ”Ei täällä voi STNA juosta”, kuului peräpäästä kun yritettiin pitää vauhtia..
Nooh, parin kilometrin jälkeen olimme varmoja että KAIKKI muut on jo menneet ohi ja sitä rataa.. kuitenkin saimme käännettyä positiiviset fiilikset ylle kun löysimme kantava uran jossa ”hieman” vähemmän oksia, mutavelliä, ojia, märkää, puita, risuja ja saimme taas isomman vaihteen päälle. 
Toki meidän isovaihde oli suurin piirtein kakkonen muiden vitos vaihteeseen verrattuna, koska takkiin tuli tällä pätkällä se puolituntia. 


Pientä säätöä olisi ollut reittivalinnoissakin, mutta pidettiin alkuperäisitä valinnoista kiinni eikä alettu muuttamaan niitä kesken matkaa. Jarkolla tuntui eka kramppi reidessä matkalla kohti 10-rastia, mutta vauhti oli rauhallista eikä aiheuttanut sen suurempia ongelmia.

Matkalla kohti kymppiä törmättiin myös HMJ Adventureen. Kympiltä päätimme hölkytellä tietä pitkin ja se oli ihan ok ratkaisu; FreeAdv meni ko pätkän (rastiväli 10-11) 5min meitä nopeammin, mutta HMJ vain 30sekkaa nopeammin. Peräjulkkaa HMJ:n kanssa mentiinkin sitten maaliin.




Pizzat uuniin, miehet saunaan. Sen jälkeen pizzat napaan ja seuraavan päivän reitin läpikäynti. Minä kävin vielä katsomassa Passionattarien maaliin tulon ja hakemassa rasvaa ”arastaviin” paikkoihin. Huoneeseen päästessä Ari veteli sikeitä, kun minä ja Harza kieriskeltiin sängyissä vielä jonnin aikaa.. Aamulla pirteänä ylös, aamupala suuhun ja lähtöpaikalle. Edellisestä päivästä minun polvea hieman aristi, joten siihen pieni tukisidos ja eikun menoksi.


Toinen päivä

Toinen päivä starttasi vajaan 50m metrin nousulla noin kilometrin matkalla, jonka jälkeen pudoteltiin Aavasaksan huipulta alas; melkein 60km/h vauhtia!

FreeAdventure otti alussa muutaman minuutin kaulan ja myös HMJ Adventure otti noin minuutin kaulan meihin. Rastille 15 päästessä olimme ajaneet jälkimäisen porukan kiinni. Sieltä jatkoimme aikalailla samaa matkaa HMJ:n adventuren kanssa, kunnes alkoi ehkä matkan teknisin pätkä. HMJ:n nainen (jälkeenpäin selvisi että on SM-tason hiihtäjä) paineli joukkeensa miesten edellä ilman lukkopolkimia ja piti heille vauhtia yllä ("mikä soomalainen muija.. uuh").. Sopivassa kohdassa pistimme vauhtia lisää ja jätimme HMJ porukkaa noin 4minuuttia rastille 16 mennessä. Jokaiselle rastille mennessä Free Adventure lasketteli meidän nokan edestä ja näin tuntuma kärkijoukkueeseen pysyi hyvin läsnä. Aina rastille 20 asti. Yksi kerrallaan haettiin rastit ja jotenkin deJaVu ilmiö oli jokaiselle rastille mentäessä; ensin juntattiin ylöspäin 50-100m olevan vaaran päälle, matkalla ylöspäin FreeAdventure lasketteli alaspäin Ojan Hannun johdolla ja kelloaan vilkuillen.. Nousun jälkeen lasketeltiin alas ja HMJ adventure vinttasi ylös.. Tätä tehtiin sitten 5 kertaa. Kiitos ratamestarille, jerkkua tuli taas reisiin lisää.

Ennen juoksusuunnistuspätkää oli Quest 2 ja 3. Minä hoidin sukellustehtävän (johon meni ehkä 1 minuutti!) ja Ari kaateli kannuihin vettä; kolmas Quest oli siis erittäin mukava ja sopivan yksinkertaisen vaikea näin rasituksen alla. Kysymys: Miten kaadat 4litraa vettä viiden litran kannuun jos käytössä on 5 ja 3 litran kanisterit? Vastaus onpi tämän blogin lopussa.  Suunnistuspätkällä törmättiin Passion Adventuretterien HyväFiilis joukkueeseen, joka siinä vaiheessa oletettavasti piti kisan kärkipaikkaa omassa sarjassaan, koska Rigor Mortis tuli vastaan muutaman minuutin päästä. Suunnistus meni hyvin, tosin vauhti oli edelleen sillä kakkosvaihteella ja muilla vähintäänkin nelosvaihteella. FreeAdventure veti kaulaa meihin puoli tuntia ja HMJ otti meidän pyöräilypätkän etumatkan kiinni. Ei näin voi juosta kahta päivää peräkanaa!

Siitä sisuuntuneena otettiin sellainen 5minuutin kaula ennen Coasteering osuutta, joka sitten menetettiin kun etsittiin ekaa (32) rastia niemen nokasta.. Vesi oli sen verran matalalla että menimme suoraan niemen nokkaan, joka ei normaalisti ole veden pinnan yläpuolella.. Juuri kun leimasin rastia HMJ:n Pessan Markuksen pää nousi rantaheinikosta esiin ja näki minut että rastin. Se siitä etumatkasta. Maalissa edellisen päivän jälkeen eroa HMJ:hin oli heidän edukseen siis 1 minuutti eli toiseksi nopeimman titteli oli edelleen jaossa. Saimme nelos vaihteen silmään ja vedin porukkaa kohti viimeistä Coasteering rastia ojien kulmaan. Minulla ei ollut karttaa joten vedin tuntumalla peltojen länsireunaa vaikka itäpuolella, joen reunassa olisi mennyt kunnon polku. Noin vertailun vuoksi menomatka kesti 26minuuttia ja paluumatka 13minuuttia.. Tällä reitinvalinnalla HMJ meni meistä ohi ja leimasi rastin 36 monta minuuttia ennen meitä. Miksi olimme kuitenkin maalissa yli 5minuuttia ennen HMJ:tä? Tämä selvisi vasta maalissa kun juttelin Pessan Markuksen kanssa, he luulivat meidän jo menneen ja ottivat ison riski kulkemalla 36 rastilta lyhintä mahdollista reittiä vaihtopaikalle (sisälsi yhden ylimääräisen uintimatkan). Yllättäen se ei ollutkaan nopein reitti. Lady Fortuna oli siis reittivalinnassa tällä kertaa meidän puolellamme.

Maalissa siis toisena 1:08 voittajille jääneenä! Onneksi olkoon FreeAdventure!

Fiilikset kisan jälkeen koko porukalla oli kuitenkin erittäin positiiviset, isommilta pummeilta ja vammoilta vältyttiin, jos minun kipeää/kroonista polvea ei lasketa mukaan. Ja näin 4 päivää kisan jälkeen, polvi taas on suht normaali ja palauttavat lenkit on tehty. 

Uutta matoa koukkuun! Ja sehän on ihan kohta Lost In Kajaani, tosin joukkueen koostumus tulee taas hieman muuttumaan. Harza ottaa osaa kauden päätavoitteeseensa Nastolan Teräsmieskisaan  eli täyden matkan triathloniin, tsemppiä Harrille sinne!

Ai niin, vastaus Quest tehtävään: Kaada 3l kannulla 5l kannuun ensin 3l ja sitten 2l. Näin 3l kannuun tiedetään jäävän 1l. Tyhjätään 5l kannu ja kaadetaan sinne 1l 3l kannusta ja tämän jälkeen täytetään 3l kannu ja kaadetaan vitoseen. Yksinkertaista!

Adiaos!