GEOPARK CHALLENGE - ADVENTURE

Viimeisestä kilpailusta ehti olla melkein 11 kuukautta, kun taas saatiin numerolappu rintaan (jos JämsäJukolaa ei lasketa). Tähän väliin mahtuu lähinnä PK-lenkkiä niin hiihtämisen, uimisen kuin lenkkeilyn parista, pyöräily jäi tällä kertaa hieman vähemmälle ainakin allekirjoittaneen osalta... Pyöräilykin jäi väliin pelkästään siksi että uutta menopelia tuli odotettua yli kaksi kuukautta eikä se siltikään ehtinyt Geoparkkiin. Mutta Jotokselle (Aavaksan Jotos 2013) saan uuden Grand Canyonin mukaan..


Mutta itse asiaan...

Jarkko ja Harri päättivät liittyä Geopark Challengen kilpailuun tällä kertaa Adventure-sarjassa, ns sprintti sarjassa, koska Jarkon polvi oli iso kysymysmerkki ja kolmatta jäsentä ei pitkään kisaan löytynyt (eikä sitä kovin aktiivisesti edes etsitty kun Saastamoisen Ari oli estynyt). Pohjois-Suomen paras ja aina valmis suksikauppias Muhokselta, Wäliheikin Mikael, lähti joukkuetta sponsoroimaan ja näin Sport´in Muhos seikkailujoukkue oli syntynyt (ks Sport´In Muhoksen Facebook sivut).

Tavoitteeksi Jarkko asetti hyvällä suunnistuksella olla kolmen parhaan joukossa ja heikolla/tyydyttävällä suunnistuksellakin tavoite olla viiden parhaan sakissa. Haastajina toki lähdettiin kisaan sillä Paksumahat kahdella tiimillä (Paksumahat ja Paksumahat 2) olivat ennakkosuosikkeja.

Kisapäivä
Seitsemän jälkeen aamusella oltiin Ponkilan stadionilla, valmiina vastaanottamaan kartat ja reittikartta. Edellisen päivän gps-seurantaa tutkineena, ei voinut olla miettimättä mihin Sepe Adventure-seikkailijat mahtaa laittaa. Toki joitain huhuja edellisenä päivänä liikkui jotka sitten vahvistuivat todeksi karttojen jaon jälkeen. Reittisuunnittelun jälkeen välpättiin kamat reppuun; ainoana uutena seikkailuvälineenä voinee mainita lättärit ja hienot Sport´in Muhos Sponsoripaidat.

Prologi startattiin hieman myöhässä aikataulusta, mutta se ei menoa haitannut. Päätettiin peesailla kärkeä aluksi sillä tiedettiin että kisaa ei ratkaista alkumetreillä.

Ensimmäiselle rastille päädyttiin kärki kolmikon kanssa polkemaan nokkosia rantatöyrää pitkin, jonka jälkeen juostiin ojan reunaa kohti seuraavaa rastia. Sepon källihän tässä oli kyseessä ja kakkosrasti olikin teiden toisella puolella ja edessä reitin valinta; joko tien ali rumpua pitkin tai pikainen kierto ja tien ylitys sallitusta paikasta. Päädyimme jälkimmäiseen vaihtoehtoon Sepon huudellessa tieltä, että Extremeläiset menivät kaikki rumpua pitkin! Nooh, rumpukin tuli tutuksi kun ylitettiin tie ja huomattiin että rasti on vasta junanradan jälkeen ja siinä vaiheessa sukellettiin pimeään tunneliin. Rasti löytyi ja matka jatkui kolmos rastille sekä sieltä sitten suoraan kutosrastille (nelosen ja vitosen jäädessä väliin).

Kärkikolmikko pääsi pyörille muutama minuutti ennen meitä, mutta otettiin sitten kiinni ennen kuin menimme ekalle rasteille. Reitti valintamme CP3:lle oli Mäntyrannan koulun kautta kun taas Paksumahat1 jatkoivat matkaa päätietä pitkin; olettaen että Kaitsu teki ko päätöksen sen perusteella että muut menivät toista kautta (lukekaahan voittajien blogi täältä). CP3 löytyi hyvin ja tässä vaiheessa alkaa Jarkon jalat kramppailla, krampit alkoi pohkeista. Reittisuunnittelun aikana mietittiin ettei  CP4:lle uskalleta uida Muhosjoen yli rastille pyörien kanssa, mutta vauhti sumentaa ajatukset ja päädymme jatkamaan lyhintä tietä CP4:lle. Rastille lähestyessä pummaamme ensin noin 5min liian aikaiselle kääntymisellä ja sitten kun päästään takaisin uralle niin toistetaan sama virhe ja käännytään muutamaa sataa metriä liian aikaisin kohti joen uomaa.. Saman virheen olivat tehneet kärjessä polkeva tiimi (Paksumahojen blogin perusteella hiihtäjiä ovat, Team Electrofit) ja tulivat meitä sitten vastaan; eivät tohtineet mennä joen yli pyörien kanssa. Jatkamme sinnillä alas toivoen että Team Electrofitin pojilla oli mennyt pupu pöksyyn eivätkä vain tohtineet kastella vehkeitään.. Noin 5min mietittiin että mitenköhän syvää pskan ruskean veden pinnan alla on ja Jarkko päätti testata. Kainaloihin vain, yli ja rytinällä.

Siinä vaiheessa kun kastuttiin tais aivot ”jäähtyä” niin ettei Jarkko tiennyt enää missä etelä on ja päätettiin tykittää urakalla väärään suuntaan.. Noin kilometrin tarpomisen jälkeen hoksataan että mihin hel…tiin ollaan menossa! Siinä vaiheessa on myöhäistä kääntyä ja päätetään pysyä suunnassa ja tehdä noin 4km kierto, josta siis 1,5km pyöriä käytännössä talutettiin. GPS-jäljen perusteella CP4:lle vievä tie oli noin 200m päässä harjanteen takana, kun lähdettiin väärään suuntaan..Pummia tuli noin 20minuuttia tässä hötäkässä ja sekös mieltä masensi, ja vielä enemmän kuin Paksumahat polki vastaan ja jo kohti CP5:sta, suurin piirtein vartin verran meitä eessä, tässä vaiheessa bongasimme myös naisten sarjan voittaja-tiimin Passion adventurettaret (Harrin vaimon tiimi). Jollain näillä paikoilla Harri otti suunnistusvastuun ja jo alkoi rastit löytymään. Melontaan mennessä Jarkon krampit pahentuivat; pohkeitten lisäksi kramppeja oli jo etu- ja takareisissä. Tämä ei voinut tietää hyvää (katsokaa Jarkon ilmettä kun lähestytään melontapaikkaa).

Melontaan saavuimme miesjoukkueista oletettavasti neljäntenä ja viides tiimi oli heti meidän perässä kiinni (vai oltiinko tässä vaiheessa kolmantena??) Melonta tuntui aluksi hyvältä, mutta noin 500m jälkeen Jarkon nivusetkin alkoivat kramppailemaan ja melonta oli tosi tuskaista koko matkan; tuntui ettei suola/ särkylääke/ nestekään antanut apua kuin 5-10min kerrallaan. Siinä sitten koitettiin taistella melontaosuus loppuun. Onneksi melontaan sattui suhteellisen soljuva kaneetti ja aikaa melontaan tuhrautui reilusti alle tunti. Muhoksen sillalta huudeltiin että seuraavaan joukkueeseen eroa noin 5-10minuuttia, joten se hieman piristi mieltä...

Melonnan jälkeen laitettiin lättärit räpylöihin ja lähdettiin ottamaan pieni uinti/juoksulenkki; tässä vaiheessa kärki oli karannut noin 25min päähän, mutta kolmas sija oli ihan käsien ulottuvilla. Rastit löytyivät hyvin ja uintipätkätkin meni hyvin. Harrilta lipesi kartta vesistöön toiseksi viimeisen coasteerin rastin aikana, onneksi viimeinen rasti oli hyvin muistissa. Kolmas sija karkasi (Team Electrofit) tässä vaiheessa Muhoksen kirkon taakse kun Jarkon jalkakrampeille ei tullut loppua…


Taaplattiin viimeisille rastille ja jatkettiin saman tien matkaa kohti juoksuosuuden rasteja. Ensimmäisen rastin jälkeen Jarkon jalat alkoivat lämmetä ja krampit tuntuivat olevan taakse jäänyttä elämää, kunnes alettiin ”kaivamaan” nenää..




Juuri niin, nenä-rastia ei löytynyt sitten millään vaikka oltiin koko ajan mielestämme oikealla nenällä; nooh, pummia 40minuuttia! Rasti kuitenkin löytyi ja matka pääsi jatkamaan kohti seuraavia rasteja ja viimeistä pyöräpätkää. Juoksu kulki kohtuudella ja vaihdossa kuulimme että kolmanteen sijaan on noin 30minuuttia..





Tiedettiin myös että meidän takana on tulossa porukkaa, mutta kiire lakkasi olemasta tässä vaiheessa. Jolkuttelimme pyörällä loppumatkan reipasta vauhtia, ei tosin mitenkään vauhdikkaasti vaan nauttien loppumatkan maisemista. Rastit löytyi yllättävän hyvin ja kiipeily Muhoksen vesitornin huipulle oli mukava kokemus. Maalissa neljäntenä 1:31 voittajalle jääneenä ja kolmossijasta reilut 25minuuttia.

Jälkispekulaatiot

Tien alitustunnelin kökkö makuhan tästä jäi suuhun näiden 20+40min pummien takia.. Mutta näin reilun vkon jälkeen voidaan tietenkin sanoa, että jos ei oltas pummattu oltas oltu kolmosia. Toinen spekulaation aihe, varsinkin minulla on, että mistä johtui nämä valtaisat jalkakrampit. Jalkakramppien seurauksena oli pari huonosti nukuttua yötä, kun pohjelihakset supistuivat öisin kasaan niin että yöllä piti suorittaa puolen tunnin venytys sessioita. Joku imeytymishäiriö elimistössä oli, ehkä myös edellisen päivän 12 tunnin seisomisella ja Passion Adventuren tiimin extreme seikkailujen kannustamisella saattoi olla  jonkinlainen vaikutus suoritukseen. Nyt magnesiumia, ravinteita ja venyttelyä kehiin, että PowerAdventureTeam pääsee kehiin uutena ja uhmakkaana Aavasaksan jotoksella. Siellä nähdään!