SYÖTE MTB 2013

Juttelin hyvän ystävän kanssa puhelimessa ja hän mainitisi että ensi vuonna (2014) lähdetään kyllä SyöteMTB:lle ajelemaan maastopyörillä ja tänä vuonna käydään tutustumassa Syötteen maisemiin joskus syksyllä.. Kuinkas kävikään, yllytyshullu kun olen; katsoin netistä päivämäärän, jahas kisa ois reilun vkon päästä, takana Geoparkin krampeista palautuneet jalat ja kisaan mennessä ois yli 10päivän magnesium ja high5-elektrolyytti kuurit takana. Ja mikä tärkeintä suhteellisen neitseellinen Grand Canyon, uusi maastopyöräni odottaa kovaa käyttöä. Minähän lähden sinne tekemään Canyonille kunnon sisäänajon, katsomaan tuleeko samanlaisia kramppeja jalkoihin mitä ne olivat Geoparkissa ja tietenkin, ehkä tärkein, kisa toimisi erittäin hyvänä harjoitteena tämän vuoden vähäisten pyöräilykilometrien takia (takana pyöräilyä ~400km, ja sekin pääosin asfalttia/metsäautoteitä).

Kisaa ennen tutkailin reittiä ja nousuprofiilia; muistelin että Syötteellä oltiin poikien kanssa 4 vuotta sitten ja osa pätkästä oli hirveän teknistä jynkytystä; löytyy kivikkoa ja juurakkoa ja niiden yhdistelmää.. Ajatuksissa kävi että mitenköhän tekninen ajo sujuu vähäisten kilometrien takia, mutta ajattelin että siinäpä sitten treenaillaan…

Kisapäivänä virkkuna 5:40 ylös ja hipihiljaa alakertaan keittelemään puuroa ettei muut vain herää. Puuro napaan, kahvit termariin, kamat autoon ja matkaan. Suht reippaasti ajelin Syötteelle ja huomasin että noin 45min pidempää oisin saanut nukkua,  siltikin oisin ehtinyt hyvin jälki-ilmoittautumiseen. Mutta kerrankin ajoissa. Pikku levot autossa, kahvia&leipää ja sen jälkeen pyörää säätämään lähtöpaikalle; pyörään numero 378. Laitalan Olli (Lactid Acid Jukola joukkueesta) oli myös paikalla ja lähti ”kuumassa” ryhmässä klo 9.00. Muita tuttuja oli Ojalan Kaitsu, Valasmaan Harri, Männyn Mika ja muita MuddyX naamoja Oulusta.. Mukava reissu siis tiedossa.

Startti klo 9:15 ja sykemittari päälle. Otan alun suhteellisen vauhdikkaasti; ennen kisaa kuulin että Pikku-Syötteen päälle mennessä jonot hidastavat matkantekoa reippaasti enkä halunnut jäädä jonottelemaan. Ensimmäinen kymppi meneekin reiluun puoleen tuntiin ja meno tuntuu suhteellisen mukavalta. Krampeista ei tietoakaan ja elimistökin tuntuu olevan suhteellisen hyvin hereillä, syke aikalailla anaerobisen rajoilla. Tästä on hyvä jatkaa. Toiseen kymppiin kuluu aikaa noin 43minuuttia eli selkeästi teknisempi osuus edelliseen verrattuna; jonossa tulee tuherrettua, kun ei viitsi huudella ”latua”, ja muutenkin tekninen pätkä on parempi mennä varmemman päälle, hyvää reeniä. Puolivälissä toista kymppiä Ojalan Kaitsu ilmaantuu selän taakse ja menee hetki ennen kuin se tajuaa kenen ”beesissä” se tulee. Vaihdetaan pari sanaa ja päästän Kaitsun ohitseni kirmaamaan 30km sarjan menestystä kohden. Tankkasin ekalla ”nesteytys” asemalla muutaman kupin urheilujuomaa, muuten söin 1 geelin ja yhden Ride-patukan ennen 17km tankkauspistettä.

Helpoimmasta päästä olevaa kivikko single trackkiä

Matka jatkui kohta 30km merkkipaalua ja jälleen vauhdikkaampi pätkä, eli aikaa menee noin 34minuuttia. Puolimatkassa kilometrien suhteen ja aikaa mennyt 1:50h (3,5min/km, 16,3km/h). Tämän jälkeen vauhti hieman hiipuu, selkeästi ei osaa pitää vauhtia yllä kun ei ole näköpiirissä muita, mutta eniten vauhtia hidastaa teknisempi osuus; ei pysy pyörä suorassa vaan pyörät kiertää jokaisen juuren ja kiven päältä. Ennen 37km huoltopistettä keskivauhti tippui päälle 4min/km (15km/h); huoltopisteellä banaania&suolakurkkua suuhun ja huuhtelen alas 3 kupillisella urheilujuomaa. Tarjoilut vaikuttaa hyvältä. Ennen jokaista huoltopistettä otan reippaan annoksen suolaa omasta pussista, ja sitä kautta varjelen ettei kramppeja alkaisi syntyä; lieviä oireita oli ilmassa, mutta kertaakaan ei esim pohkeita krampannut koko reissun aikana.

Kun lähdin polkemaan Hanhilammen ympäri, fiilikset oli hyvät, voimia oli erittäin hyvin ja homma tuntui muutenkin maistuvan. Ajatuksissa kävi jopa että tämähän on kivaa hommaa, laitanpa musiikin soimaan... VIRHE!!! Tuloksena 2 puolivolttia: Oikea ranne mustaksi, käsivarsi auki, olkapää auki ja takapuoli&reidet mustelmilla; kiitos kuuluu liian kovan vauhdin, märkien juurakoiden ja henk taidon puute (ei korvissa soinut ”humppa”).. Onneksi selvittiin mustelmilla ja hieman aristavalla oikean käden puritusotteella. Anywai, maisemat tällä pätkällä on erittäin hyvät ja fiiliksetkin, kompuroinnista huolimatta, mukavat. Kolmesta neljänkymmeneen kilometriin vauhti oli edelleen 4min/km, kun taas 40-50km pätkä vauhti hiipui 4,8min/km.

Sykekäppyrästä näkee että kovempaakin oisin päässyt koska syketaso tippunut VK2 alueen keskivaiheelle. Voimia on, mutta viimeiset 13-15kilometriä on liian teknistä  meikäläiselle, muutamaa vauhdikkaampaa pätkää lukuun ottamatta. Onneksi loppu vedossa syötteen rinnettä ylös porukkaa on sen verran mukavasti että toisia tsemppaamalla mieli pysyy korkealla. Jostain syystä sykettä ei saa enää nousemaan anaerobiselle puolelle, tai edes lähelle sitä kynnystä, vaikka nousua kertyy viimeisen 5 kilometrin aikana se 200metriä (tässä vaiheessa GPS alkoi pätkimään eli en tiedä onko luvut miten todellisia). Pääosin pystyin polkemaan syötteen rinteen ylös, muutamia märimpiä ja liukkaampia kohtia lukuun ottamatta.

Loppu hyvin kaikki hyvin; maalissa aikaan 4:09, sijoitus 34. Tulos näin ensikertalaisen silmin on tyydyttävä. Lopun tekninen osuus jäi kaivertamaan mieltä ja se kun vauhtia ei pystynyt pitämään yllä aivan koko matkaa. Tietenkin vauhdin pitämiseen olisi tarvittu suurin piirtein samanvauhtisia kisakumppaneita että se viimeinen puristus olisi lähtenyt, mutta tällä kertaa poljin yksikseni melkein koko matkan. Toki motivoivaa minulle oli polkea siten, että tuli edelle lähteneitten selkiä vastaan eikä niin että minut olisi ohitettu kymmeniä kertoja.. Hauskaa oli ja tätä herkkua pitää maistaa uudemman kerran, ehkä jo VuokattiMTB:ssä. Seuraavaksi etelän leirille ja sitten Aavasaksan Jotos!